Kuulemiin ensi vuonna

Tämä on nykyisin kai terveysraportointiblogi :)

Olkavaiva piinaa ja leviää, tänä vuonna siitä on turha kuvitella pääsevänsä. Eikä välttämättä alkuvuonnakaan. Kunhan helppaisi niin, että saisi taas edes luettua mukavasti. Vaiva on levinnyt niskaan tulehduksentapaiseksi, eikä staattinen eteensäkatsominenkaan (lukeminen, leffojen katselu) enää kelpaa asentovaihtoehdoksi. Alas katsominen on edelleen ehdottomassa pannassa, joten alkaa jäädä tekemiset vähiin... Nyhrääjällä on edessä enää vain yksi tuskallinen vaihtoehto: liikkuminen ja venyttely (ei niskan ja olkien). Hah. Siitäs sain.

Kirjoittelen seuraavaksi mitä todennäköisimmin 32-vuotiaana ja 9 vuotta aviossa olleena.

Mahd. lyh. ilm.tap. ets.

Mietin, että olisi kätevää, jos kykenisi ilmaisemaan itseään nyt lyhennetysti ja näpyttelyä säästäen, esim. näin:

Ei mit. tärk. asiaa. Ei sitä p. lyh.kirj. mitenk. auta rakent. its.ilm:n tuott. Tiet. tätä voi yritt. kehitt., mutta ymm., että ei kann. t. edes kyk. Ainak. näillä kyv. Menen syöm. kasv.l-gnea.

Voihan apua.

Itsenäisyyspäivänä

Nyt minun pitäisi polttaa sinistä kynttilää, syödä Fazerin Suomi-konvehteja, kuunnella Finlandiaa ja lukea Vänrikki Stoolin -tarinoita, Maamme kirjaa tai Koiramäen Marttaa ja Ruuneperia. Mutta en taida tehdä noita asioita. Ainakaan samanaikaisesti. Nyt syön konvehteja. Aamulla poltin kynttilää. Finlandia on minusta alakuloinen teos, joten en ala sitä kuunnella ainakaan nyt, illan alkaessa hämärtää kello 14:54, ettei tule melankoliaa. Koiramäen Marttaa ja Ruuneperia voisin lukea. Siinä on niin hyvä se aukeama, jossa Saarijärven Paavo perheineen nääntyy. Suosittelen sitä aukeamaa! Ei maa päällään kanna henkistyneempiä ja nälkiintyneempiä koirahahmoja!

Minun pitäisi suunnitelma A:n mukaan olla nyt kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa laulamassa Maamme-laulua ja maakuntalaulua ja syömässä kohta pitopöydästä. Jäin kotiin kuitenkin öllöttämään, että hiipivä flunssa ei ehdi hyökätä vielä. Huomenna haluaisin olla terve, että voin käydä vastaanottamassa osteopaattista hoitoa tähän vaivaiseen itseeni. (Kädellä pystyy tekemään jo vähän yhtä jos toistakin, muttei edelleen tätä eikä piirtämistä.)

Jos ne eivät laula siellä kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlassa maakuntalaulua, pitää laittaa valitus kulttuurilautakunnalle ja kirjoitus paikallislehteen. Ehdottomasti. Onneksi on urkkija paikalla kertomassa, laulettiinko vai ei!

Sekametelisoppaa joulun lähestymisen kunniaksi

Käytän nyt myös vähän oikeaa kättä, mutta keksin näpytellä hitaasti ja ikään kuin yksitellen. Kirjallisen kommunikoinnin addikti yrittää huijata itseään näköjään kaikin tavoin.

Haluan kertoa, jos ette vielä tiedä, että TYKKÄÄN ORAVISTA. Vaikka syövät lintujen siemenet talvella ja tappavat linnunpoikasia keväällä. Söpöjä ne on silti. (Minä varmaan täytän lapsuuden oravavajetta nyt aikuisena.) Ne ovat niin hassuja, vikkeliä ja epäloogisen oloisia. Ja yhdellä oli äsken hikka. Vastustamatonta.

Keksin laittaa nuottitelineet kirjatelineiksi. Yksi on keittiössä ruokaseuratelineenä, siitä luen matkakertomusta. Toinen on olohuoneessa sohvan edessä. Siitä luen Salaisen puutarhan uusinta painosta. Ostin sen eilen, ihan noin vain etukäteen asiasta tietämättä, että aion ostaa. Onneksi ostin! Olen lukenut vanhan painoksen noin kaksikymmentä kertaa varmaan, se nyt on vallan rakas. Mutta tässä uudessa painoksessapa on kuvat! Ja millaiset kuvat! No ihanat! Sellaiset, joissa salaisen puutarhan salaperäisyydestä vähän muuttuu nähtäväksi ja paljon jää suloiseksi ikiomaksi mielikuvaksi. Nummien elämä ja raikkaus on kuvitettu rakkaudella, Mary Lennoxin muuttuminen kalpeasta ja nyrpeästä terhakaksi ja punaposkiseksi on tehty hienosti. Entä punarinta sitten? Aijai punarintaa. Koko kuvitus on vain yksinkertaisesti kaunis ja lastenkirjamainen ja itse asiassa sellaista tyyliä, johon usein en mitenkään ihastu, mutta joka tuossa on justiinsa oikein. Entä käännös? No, uusi käännös on sekin ihana! Yleisesti olen vastahankaan uusia käännöksiä kohtaan, koska inhoan kaikkia muutoksia. Tässä kuitenkin yksinkertainen ja lyhytvirkkeinen mutta rikas kieli yhdessä kuvien kanssa tekee koko kirjasta hyvällä tavalla uuden, mikä on laskettava pelkästään positiiviseksi asiaksi. Se onkin nyt vähemmän tyttökirja ja enemmän ääneenluettava tarina ja tavoittaa ehkä uuden lukijakunnan. Ja vanhan lukijakunnan edustajalle, minulle, joka osaan tarinan ennestään ulkoa etu- ja tapaperin, tuntuu tarina nyt ihan uudelta ja raikkaalta. Mukava asia tapahtuvaksi keskelle kuolettavan tylsää oleilua.

Saari melkoisen etäällä

Tristan da Cunha on noin 2800 kilometrin päässä Afrikan mantereesta (lähin iso kaupunki lienee Kapkaupunki) ja noin 3300 kilometrin päässä Etelä-Amerikasta. Onneksi lähempänä sentään on St. Helena, ettei Tristan da Cunhan noin 270 asukkaan ihan eristyksissä tarvi olla. Helenalle matkaa kertyy vain reilut 2400 kilometriä. Sinne ajelee veneellä aika nopeaan ehkä, jos on moottorissa heppoja. Säännölliset reittilaivatkin kulkevat Helenalle kerran vuodessa, ettei ihan omin neuvoin aina tarvi liikkua. Lentokenttää Tristanilla toki ei ole. Ei paljon muutakaan. Yksi vuori kumminkin ja sitten yksi lättänä alue, johon on ollut hyvä pykätä asumukset. Siellä on yksi koulu, yksi pubi, posti (ehdottomasti, koska saaren merkittävimmät tulot kertyvät postimerkkien myymisestä) ja yksi internetkahvila. Yksi televisiokanavakin löytyy jo vuodesta 2001 lähtien.

Tämän kirjasi henkilö vasurillaan. Oikea käsi on hirtetty kehoon kiinni. Se on käteväksi osoittautunut toimenpide aina siksi ajaksi, kun puuhaa jotakin, joka voisi saattaa oikean käden kiusaukseen toimia. Mutta ei näinkään voi koneella olla varttia kauempaa, joten moikka.