Kesäistä maantiedettä

Helsinki, Kumpula. Kapeat kadut (ainakin ne, joilla kävelimme), niiden varrella vanhat, suloiset ja persoonalliset puutalot ja niiden laajat puutarhat. Syreenit ja omenapuut kukassa, pionit uhkeissa nupuissa porttien takana, omenapuiden varjostamilla käytävillä. Kissat istumassa kadulla. Autot pysähtymässä kissojen edessä. (Ok, 1 kpl kissaa ja autoa.) (Mutta Delacroix on sanonut, että ei taiteilija voi jäljentää totuutta kirjaimellisesti, vaan yhden totuuden ilmaisemiseksi tarvitaan monta valhetta.) Olisin voinut puida nyrkkiä silkasta kateudesta. Ja vähän puinkin, huomaamattomasti.

Helsinki,Temppeliaukion kirkko. Kirkossa esiintyi islantilainen kuoro. Käsiohjelma oli viihdettä: ''Teoksen kolmas osa on puhelu Kristukselle.'' Puhelu Kristukselle!

Helsinki, Suomenlinna. Söin pahaa kolmioleipää lokinpaskaisella penkillä, mutta Suomenlinnan kaunein puu varjosti minua paahteelta. Se oli saarni. Kapea, korkea, ja aurinko paistoi sen lehvistön läpi, ja se hohti kuin Lothlórien tai enkeli taivaasta. Suomenlinnan lautalla tuli mieleeni eräs Cape Island -retki Etelä-Irlannissa. Se on suloinen muisto! Yksi parhaista. Mitäköhän muita parhaita on? Ainakin Saanalle kiipeäminen ja aamu Sommaröyssä. Saana on nykyään pakopaikkani. Kun oikein kaikki puristaa ja pitää otteessaan, ajattelen Saanan lakea, ilmaa, riittämiin raikasta ilmaa, ja äärettömyyttä ympärillä. Merelläkin on äärettömyys, mutta Saanan ympäristön äärettömyys on melkein enempi. 

Helsinki, Kaisaniemi. Näin bussin numero 55K:n ikkunasta kolme ihmistä istumassa Musiikkiteatterin kahviossa. He olivat ilmeisen taiteellisia ja heidän palaveri-istuntonsa oli ilmeisen vaativa. Taiteellisin heistä, käherrettyviiksinen vaalea nuorimies, heilutteli kättään, jossa oli Moleskine-muistikirja (ne tunnistaa bussin ikkunastakin). Vastapäinen tummahiuksinen ja kapellimestarimainen mies kuunteli vakavasti. Selkä minuun päin istui kireänutturainen jakkupukuinen nainen. Oliko hän talousjohtaja vai boheemi taiteilijatardiiva, se jää ikuiseksi arvoitukseksi.

Raippaluoto. Raippaluodon kirkonkylä oli niin suloinen, että otti päähän. Oi niitä täydellisen ihania kolmekerroksisia puutaloja, saaristolaisväreissä! Kaikkialla syreenit kukassa ja kesäyön valo. Kyllä on Suomi komia.

Oravais, Strorsand. Meri Ruotsiin asti. Tasaiset, pitkät aallot. Hiekkaa. Hiekkasärkkiä. Neljä ihmistä rivissä hiekkasärkässä, mukit ja munkit kädessä, jalat sääriä myöden märässä ja imuvoimaisessa hiekassa. Meren ääni. Tuuli. Tuoksu. Vastustamaton halu juosta. Säntäilyä kylmään veteen, lahkeet ylös vedettyinä mutta märkinä. Edelleen todettava: on Suomessa komiaa.

Vaasasta lähtevä moottoritie. Laitumella voikukkia ja lehmiä. Bussissa kuski, joka kuuluttaa suomen lisäksi ranskaksi.

Kotona. Totesimme, minä ja mieheni, että ei ihmisen tarvitse hakea elämyksia Rhodokselta tai New Yorkista. Homman nimi on se, että miten homma tehdään ja millä mielellä. Polkeminen Prismaan ruokaostoksille voi olla elämyksellinen pyöräretki eikä lainkaan tylsää. Se on katsokaas asennekysymys, joskus! Asian ydin on läsnäolon preesens! (Pyöräillessämme sommittelimme minulle tuon läsnäolon preesensin ympärille virkahduksia koulua ajatellen. Voisin sanoa oppilaille esimerkiksi: ''Tämä teidän vapaapulsatiivisuutenne on ihailtavaa, mutta kyllä läsnäolon preesens olisi aivan riittävää.'') Oltuamme Prismassa kaksi tuntia poljimme täydessä ruokalastissa ja tuliterä mölkky tarakalla kotiin. Sitten pelasimme sitä peliä normaalisti ja sitten vasurilla ja sitten silmät kiinni.

Dublin, Disney Store. Lievää hengenahdistusta. Huimausta. Tarve ottaa väliaika lounaan merkeissä. Quiche-piirakan ja salaatin äärellä minä ja ystävämme mietimme materialismia. Montako nukkea aikuinen ihminen voi ostaa itselleen sortumatta ahneuteen? Onko parempi kuitenkin ostaa silloin tällöin nukke ja kankaita ommellakseen, kuin himoita aina uusia kenkiä, käsilaukkua tai kokaiinia? Annoimme itsellemme synninpäästön ja palasimme kauppaan. Ostoksille. Myöhemmin olen tullut varmaksi siitä, että Disney Store käyttää tieteellistä apua liiketoimintansa suunnittelussa ja liikkeen ulkonäkö ja kuulokuva stimuloivat ihmisen huimaamaan ja ostamaan. Ostamaan! Ostamaan!

Mount Usher Gardens, Ashford, Wicklow. Kauneutta!

Glendalough. Se oli juuri niin vihrä ja jurassicparkmainen kuin ennenkin. Järven vastaranta oli juuri niin ihmeellinen kuin ennenkin ja muinaiset munkkien kivitornit juuri niin muinaiset kuin aina. Työnsin pääni pienen vesiputouksen alle. Se oli ehkä kesän kivoin hetki. Lopuksi istuimme joenpenkalla ja söimme jätskiä ja kuuntelimme huonoa säkkipillinsoittoa ja sitten sanoimme moi Glendaloughille ja ajoimme yli vuorten kotiin, ja sitten alkoi sataa.

Glendalough.