perjantai 12. kesäkuuta 2015

Rokokoovillitys - valmis asu (paitsi kenkiä)

Valmista tuli. Kivaa oli. Ja mielessä jo kolme seuraavaa 1700-luvun hametta.


Vaaleanpunainen oli passeli valinta keventämään raskasta taftia. Mustat nahkakengät (ovat empire-puvun tossut) eivät kevennä asua. Joskus tulevaisuudessa teen rokokoommat kengät tätä asua varten.

Ja taftirimpsut olivat oikea ratkaisu myös. Tafti välkehtii valossa, joten kaikensortin rypyttäminen on tosi mainio homma.

Vaaleanpunaisen nauhan ompeleminen ei ollut pelkästään mainio homma, sillä neula tykkäsi painua enemmän sormeen kuin koviin taftirypytyksiin (ja olen kömpelö sormustimen käyttäjä). Siinä sitten tuli keskityttyä enemmän hengissä selviämiseen (vaarallista ja raskasta puuhaa tämä ompelu) kuin siihen, että nauha päätyisi paikalleen aivan viivasuoraan. Vähän se siis aaltoilee, ja olin jo purkamassa sitä, kun muistin taas, että hei. Tämä on nukenvaate.

Yksi kuva lisää.

Kuvaan lisätty huivi. (Jonka kuuluu nuken empire-hameeseen.)

Tämän huivin valmistin tätä mekkoa varten. Puolet reunan käänteistä ja pitsistä vetelin auringonpaisteessa ulkona pihakirppispäivänä naapurien kanssa keskustellen. Kovasti epäsatakuntalaista ehkä. (Käpylä alkaa käydä vaaralliseksi alkuperäiselle identiteetilleni.)

Kehukaa nyt, miten nätti on huivi! Siinä on 6-7 pistoa senttiä kohden, jotta varmasti pitsi ei ala riistyä. Enkö ollutkin tunnollinen? No olin. Kohtuuttoman.

Mieheni totesi nukkea ja asua katsellessaan, että aika vaarallinen yhdistelmä. Nimittäin nuken luonne ja vaatteista pääteltävä sosiaalinen asema. Tyyppi tulee aikuiseksi ehdittyään jyräämään tahtonsa läpi. Todennäköisesti tulee esimerkiksi hassaamaan rahaa kaikenmaailman kartanoremontteihin. Joka olisi vielä ihan vaaratonta. Mutta mitä jos tyyppi innostuu jostakin poliittisesta aatteesta? Se on menoa sitten.

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Tuommoiseen kun itsekin pystyisi
    T:Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Kieltämättä itsestänikin siitä tuli ihana. Sattui löytymään punahiuksiselle käkkäräpäiselle nukelle justiinsa täydellinen kangas! Kankaasta se tuntuu aina lähtevän: jos löytyy ideaalinen kangas, se inspiroi pistämään parastaan ja sitä jaksaa väkertää kohti haluamaansa lopputulosta.

      Poista