Rokokoohommelit jatkuu

Nyt hykerryttää niin että melkein pyörryttää!

Muistaakseni tuon pitkän härvelin nimi on kääntöneula. Se on nerokas! Sen avulla 0,5 cm kapea ja 95 cm pitkä nauha valmistui melko pienellä vaivalla. Olihan sen pitkän tuubin kääntäminen vähän ähmäämistä, mutta työ oli kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä olisi pitänyt säätää, jos ei olisi voinut ommella pitkulaista koristenauhaa nurinpäin ja vain kääntää lopuksi.

Tässä yksi hykerrytys.Tuo valkoinen vuori, etenkin takin töpöliepeessä, on niin raikas ja ihana, että hypityttää tasajalkaa. Vuori on tällä hetkellä koko takin suosikkiosuuteni.

Tässä kohtaa hykerrytys alkaa pyörryttää. En kestä tuota väriyhdistelmää! Miten joku voi olla noin kaunista! Ja miten silkki on noin kaunista! Kuvassa on siis hamekangas pet-en-l'air-takkia varten. Alkupeäisen suunnitelman mukaan hameesta piti tulla tikattu. Mutta tuon silkin pinta on niin kaunis tuollaisenaan, että mitä sitä tikkaamisella pilaamaan! Sopii mulle. Säästyy vaiva. Tällä haavaa...

Tässä on pyörrytyksen viimeistely. Liikaa ihania mietittäviä asioita. Kuvassa esiliinakangas asun viimeistelyä varten. Maailman ihanin ongelma miettiä, että tuleeko esiliinaan pitsiä vai ei, ja jos, niin mitä pitsiä ja miten paljon.

Sota ja rauha (BBC 2016), ensimmäinen jakso

AARRGGHHHHH!

Mieheni joutui kuulemaan minulta eilen illalla pitkän ja paatoksellisen monologin Sota ja rauha -sarjan ensimmäisestä jaksosta. Ja se monologin sävy ei ollut kiittävä.

Joten: Varoitus niille, jotka näkivät sarjan ekan osan ja pitivät siitä. Nyt seuraa Tolstoi-puristin nillittävä valitus!

Olin etukäteen lukenut sarjan arvosteluja ja muodostanut mielikuvan, että mitä odottaa. Siispä olin päättänyt, että tätä pitää katsoa siten, että yritän unohtaa kirjan ja Bondarchukin elokuvan (1966 - 1967). Että ylipäätään pitää muistaa, että tämä tv-sarja on itsenäinen teos ja todennäköisesti ihan vain viihdettä, mutta toivon mukaan laatuviihdettä kuitenkin. Etukäteen toki minua häiritsi ajatus englantia puhuvista hahmoista, näyttelijävalinnat häiritsivät myös. Mutta ajattelin, että kai nyt englantilaisetkin saa filmata Tolstoita ja näyttelijät ovat joka tapauksessa hyviä.

No. Näyttelijät olivat hyviä ja kuvaus nättiä ja miljööt komiat ja puvut hienot (vaikka paikoin aika yllättävät) ja englanniksi puhuminen ihan okei. Mutta. Tuota ensimmäistä osaa katsoessani jouduin jatkuvasti sanoa itselleni, että nyt nyt, älä vertaa alkuteokseen. Mutta ei onnistunut. Ei mitenkään. Ja minusta se, ettei onnistu unohtamaan alkuteosta, kertoo siitä, että sarja ei ole oikein noussut omaksi itseisarvoiseksi teoksekseen.

Seuraavassa syytteitäni.

Dialogi. En moninkaan paikoin kestänyt sitä. Aina joku mättäsi. Puheenvuoro saattoi olla liian läpinäkyvän selittävä, että tämmöinen tausta tällä jutulla tässä meidän venäläisessä 1800-luvun kontekstissa. Tai sitten puheenvuoro oli sellaista alleviivausta, että huomatkaa minkäluonteinen henkilö meillä tässä nyt on. (Eikö henkilöiden luonteen esiintuomiselle ole aikaa kuitenkin kuusi tuntia? Miksi moinen hoppu?) Tai sitten puheenvuoro oli juonen tietävälle lattean oraakkelimainen, sellainen, että hei huomaatko, tässä on jännä viittaus tulevaan huom huom huom. Tai sitten puheenvuoro oli laitettu henkilölle, joka ei kirjassa sano juuri sanaakaan. Nimittäin Helena Kuragin on kirjan halki lähes vaiti. Kun hän avaa suunsa, hän sanoo jotakin latteaa. Ei siinä mitään. Käsikirjoittajalla on oikeus pistää henkilöt puhumaan. Mutta en nähnyt mitään lisäarvoa sarjan Helenaan tehdyissä muutoksissa. Ihan kuin käsikirjoittaja ei olisi luottanut siihen, että Helenan viettelevyys ja irstaus voi ilmetä pelkällä kylmän viileällä ja etäisellä olemisella, ja niin hän teki henkilöstä näpsäkän nykyaikaisen seireenin.

Ymmärrän, että 1800-luvulla kirjoitettua dialogia nykyaikaistetaan ja kaunokirjallisia pitkiä monologeja ei toisteta. On ihan perusteltua saada keskustelut kuulostamaan normaalilta ja arkiselta. Jännä juttu vain, että Bondarchukin elokuvan dialogi on suoraan Tolsoilta (okei, ainakin dialogin suomennos on kuin suoraan kirjasta; venäjää en ymmärrä sanaakaan) ja se tuntui luonnolliselta ja oikealta. Sen sijaan tämä 2000-luvulla kirjoitettu niin sanottu arkinen dialogi kuulosti... käsikirjoitetulta. Eikä ongelma nähdäkseni ollut näyttelijöissä. 

Sitten. Ensimmäinen sotakohtaus ei vielä tarjonnut mitään, mistä puskisi läpi Tolstoin nerokas sotakuvaus. Toivottavasti jatko on parempaa. Ja mitä tulee Kutuzovin esikuntaan... Sodassa ja rauhassa hyörii ja pyörii koko ajan miljoona kenraalia ja adjutanttia, ja esikunta on yhtä karusellia (johon Tolstoi kohdistaa kritiikkiä) ja esikunnan henkilöissä on kymmeniä ja kymmeniä historiallisia nimiä, joiden keskellä toikkaroi muutama fiktiivinen hahmo. Miten tässä BBC:n sarjassa? No. Andrei Bolkonski on armeijan ylipäällikön oikeana kätenä yksinään. Siellä he kahdestaan keskustelevat armeijan liikkeistä. Äärimmäisen naiivi ratkaisu. Tunsin myötähäpeää.

Ja vielä. Se klassinen nyky-tv-sarjan välttämättömyys. Seksi ja irstailu. Tolstoin noin 1400-sivuisessa teoksessa yhden virkkeen osassa mainitaan, että huhuttiin, että Anatol ja Helena Kuraginin välillä oli ollut sopimaton rakkaussuhde. Ai mikä vastustamaton herkku käsikirjoittajalle! Jippii! Mitäs sitä piilottelemaan sitten! Niinpä jo sarjan ensimmäisessä osassa sisarusten välisestä suhteesta saatiin aikaiseksi enemmän ja vähemmän vihjailevia kohtauksia. Voin vain kuvitella, miten hommasta on revitty vielä monen monta kohtausta loppujen viiden tunnin aikana. Ihan kiva myyntilisäarvo?

Phuuh. Siinä päälimmäiset.

Kyllä minä silti aion katsoa sarjan loppuun.  Kyseessä oli kuitenkin vasta ensimmäinen tunti kuudesta. Kiinnostavaa nähdä, alkaako juonen päälle kertyä jotakin taiteellisempaa lisäarvoa ja kypsyykö tuo sarja tuosta välittämään jotakin Tolstoin syvällisiä mietteitä maailmanmenosta ja nouseeko se vähitellen sille tasolle, mitä Tolstoin alkuteos vaatisi.

 

P.S. Ruhtinatar Maria Bolkonski oli erinomainen.

P.P.S. Aion katsoa ensimmäisen osan uudelleen vielä ennen toista osaa.  Kun tiedän jo tarkalleen. mitä odottaa, ja kun olen päässyt näin purkamaan isoimmat höyryt, voin nähdä toisella katsomiskerralla asiat jo toisin. Jos mielipiteeni muuttuu, lupaan nöyrästi pyörtää puheeni.

Edelleen rokokoota ajatuksissa

Usvainen kuva raottamaan esirippua, että mitä tuleman pitää

Työn alla on nyt kaksi asukokonaisuutta: pierrot-tyyppinen jakku ja valkoinen hame sekä pet-en-l'air-takki ja tikattu silkkihame. Toisesta asusta hame on jo valmis, toisesta asusta takki (valitettavasti valmiit osat eivät näytä hyviltä keskenään!). Tikattua hametta varten ei ole edes olemassa vielä kangasta.

Olen lähdössä Irlannin korkeanpaikan ompeluleirilleni (paitsi! ystäväni työhuone on siirtynyt toisesta kerroksesta ensimmäiseen, jonka vuoksi en  varmaan voikaan kutsua leiriä korkeanpaikanleiriksi! harmillista!) neljäntoista päivän... se on... kahden viikon (!)  päästä. (Kylläpä tänään esiintyy huutomerkkejä sulkeissa.) Haluaisin saada nämä kaksi asua valmiiksi leiriin mennessä, sillä siskoni lupasi minulle kameransa lainaksi. Ja ystäväni lupasi minulle irlantilaisen kartanon ja irlantilaisia maisemia kuvausrekvisiitaksi. Ja minun sydämessäni on lämmin muisto kesäisestä kuvausretkestä Kallossa. Oli hulppean tavattoman älyttömän hauskaa ottaa kuvia nukeista! Niinpä sormeni suorastaan syyhyävät päästä hyvän kameran kanssa vaikkapa Russborough'n pihamaalle. Mikä sen täydellisempi tausta rokokooasuiselle nukelle kuin 1700-luvun kartano! Sisuskaluni hyppivät riemusta pelkästä ajatuksesta!

Eli. Suunnitelma A on ladata joskus syyskuun lopulla tänne blogiin National Geographicin ja Voguen kuvien tasoisia otoksia nukkejeni uusista rokokooasuista. Suunnitelma B on ladata joskus syyskuun lopulla tänne blogiin otoksia pianoni päällä seisovista nukeista uusissa rokokooasuissaan. Toivon pääseväni lähemmäksi suunnitelma A:ta kuin B:tä.

Napoleon marssii taas Moskovaan eli Sota ja rauha -lukukerta nro mones

Koska BBC filmasi juuri Sodasta ja rauhasta tv-sarjan ja Yle lähettää sen nyt alkusyksystä, totesin että on aika lukea taas Tolstoita. On myös aika katsoa uudestaan Bondarchukin ohjaama  neuvostomammuttileffa. (Mikä parasta, minulla on ystävä mukana luku- ja katsomisprojektissa!)

Myönnettäköön, että olen etukäteen tavattoman ennakkoluuloinen BBC:n taltiointia kohtaan. En vähiten siksi, että sarjan käsikirjoittaja (Andrew Davies) sanoi jossakin haastattelussa, että kun häntä pyydettiin käsikirjoittamaan Sota ja rauha, ei hän ollut koskaan vielä lukenut kyseistä teosta, koska luuli että se on tylsä. Kyllä joo, Davies sanoi sitten, että ei kirja ollutkaan tylsä. Mutta siinä vaiheessa minulta oli jo mennyt hermo. Minusta on sietämätöntä, että niin monet kirjat tuomitaan etukäteen tylsiksi lähinnä sen vuoksi, että ne on kirjoitettu yli viisikymmentä vuotta sitten ja koska ne ovat pitkiä. Hah! Sota ja rauha on reilusti alle puolet Harry Potterien yhteispituudesta, ja suunnilleen jokainen alle 12-vuotias suomalainen on lukenut Potterit. Niin että. 

No.

En minä sano, että kaikki voisivat pitää kaikista kirjoista. Mutta sen minä sanon, että mitään kirjaa ei sovi päättää etukäteen tylsäksi toisten puheiden perusteella. Pitää itse lukea ja kokeilla! Alastalon saliakin! 

Sodasta ja rauhasta on vähän hankala kirjoittaa sen puolesta, että ei oikein tiedä, minkä verran tulee tehneeksi juonipaljastuksia, jos puhuu Ranskan ja Venäjän armeijan liikkeistä. Nimittäin tietenkin ne kaikki liikkeet löytyvät historiankirjoista (ja Wikipediasta), mutta ehkä kaikki eivät muista niitä.  Minulle joka tapauksessa jostakin syystä juuri sotaretkiin liittyvä linja on Sodan ja rauhan kiinnostavin ja puhuttelevin osa. Toki kaikki fiktiiviset henkilöt ovat rakastettavia ja heidän kehitystään ja tarinaansa on hieno seurata. Mutta se on tuo sota ja sen mielettömyyden kuvaaminen ja maailmanmenon pohtiminen, joka minua Tolstoin jutuissa eniten kiehtoo. Yleensä en kestä väkivaltaa enkä jännitystä. Mutta Tolstoi ei kuvaakaan sotaa väkivaltaisesti eikä jännittävästi vaan häkellyttävästi.

 

Luojalle kiitos minulla ei ole mitään käsitystä, mitä sota on. Luulen kuitenkin, että Tolstoin kuvaus on melko todellista (Tolstoi oli itse ollut sodassa). Sota Sodassa ja rauhassa on kaaosta, kaikki on ihmismassaa, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, mikään ei tapahdu kuten suunnitellaan, kenraalit istuvat kokouksissa ja puhuvat suut silmät täyteen, mutta kukaan ei edes kuuntele suunnitelmia. Tuhansia ihmisiä vain siirtyy liejussa ja ravassa paikasta toiseen, rapaa ja liejua on, koska on tuhansia ihmisiä, ja missään ei ole järkeä ja ihmisyksilöt haaveilevat kunniasta ja samalla pelkäävät. Itse taistelutilanteessa asiat tuntuvat epätodelta (ja kaaokselta), on pelkoa, pakokauhua ja mitäkaikkea, jälkikäteen liioitellaan ja valehdellaan, muttei tarkoiteta liioitella ja valehdella. Venäläiset, ranskalaiset, saksalaiset, kaikenmaalaiset ihmiset marrsivat pitkin Eurooppaa vailla mitään tolkkua. Venäläiset Keski-Eurooppaan, ranskalaiset Moskovaan. Pariisista Moskovaan on lähes 3000 kilometriä.  Mitä ihmettä Napoleonin päässä liikkui, kun hän marssitti joukkonsa sinne? 

 

Kun olen lukenut historiankirjoista sodista, ne ovat olleet omituisia abstrakteja juttuja. Mutta Tolstoin kirjoittamana sodan mielettömyys suorastaan poksahtaa aivoihin (ei niin, että muuten olisin pitänyt sotia mielekkäinä). Ihan järjetöntä! Ei mitään mieltä. Ei oikeasti yhtään hyvää syytä koko touhulle. Se kaikki Tolstoin aiheuttama turhautuminen ja toivottomuus ja halu järsiä pöydän kulmaa koska maailmassa on niin paljon järjettömyyttä, on kai syy, miksi tartun Sotaan ja rauhaan aina uudelleen ja uudelleen. Vallan kiinnostavaa nähdä, miten vahvana tämä ulottuvuus on BBC:n uudessa tv-sarjassa!

Viimeistään siinä vaiheessa, kun Napoleon lähestyy Smolenskia, pitää aina ottaa kartta esiin (pitää paikantaa esim. Oder, Veiksel ja Niemen). Armeijoiden liikkeiden seuraamisen lisäksi kartalta on kiva tsekata, miten Pierre suhaa Pietarista Moskovaan ja Moskovasta Pietariin (noin 700 km suuntaansa hevoskärryillä, ai kun kivaa) ja Moskovasta Kiovaan. Pierrellä on talo tietty Pietarissa ja Moskovassa ja Kiovan alueella kauhesti tiluksia. Oletan, että Pierre edustaa keskimääräistä rikasta muinaista venäläisylimystä, ja siinä sitten kun karttaa katsoo, hämmentyy melkoisesti, että miten laajalti pitkin maailmaa yhden ihmisen omaisuus on voinut olla roiskittu. Kartasta näkee myös, että Nikolain reissu hakemaan armeijaan hevosia ei ollut erityisen lyhyt sekään. Kartta on siis Sotaa ja rauhaa lukiessa varsin mukava kaveri auttamaan hahmottamaan mittasuhteita!