Joulutervehdys ja ilmoitus että henki pihisee edelleen

Onko tämä mahdollista, että olen kirjoittanut tänne viimeksi elokuussa? Pahoitteluni heille, jotka uskollisesti välillä käyvät kurkkaamassa, että joko olen saanut jotakin aikaiseksi blogiini!

Minulla on ollut keväästä lähtien luonnoksissa kahdeksan tekstin kuvat jo valmiina...  Ja senkin jälkeen on  kertynyt näytettäväksi kaikenmoisia nukenvaatteita (no, oikeasti ei kovin montaa eikä kaikenmoisia, en esimerkiksi ole edelleenkään ommellut nukelle bikinejä) ja piirustuksia tämän vuoden mittaan. Pistän tähän pari talvista makupalaa ennakoksi viimeaikaisista puuhistani ja lupaan ensi vuonna tihentää edes vähän bloggaustahtiani!

Onnellista joulua kaikille! Nähdään ensi vuonna!

VALITUS helteestä. (Vastaanottaja: maailmankaikkeus.)

Onko teilläkin tällaiset fiilikset?

Astrid-kissaa ei ole rakennettu helteitä silmälläpitäen. Näkeehän sen jo kissan väristäkin. Tundra on Assin juttu. Tundra on minunkin juttuni. Olen lapsesta lähtien haaveillut aina matkoista pohjoiseen tai tosi etelään. En ole koskaan saanut sellaista mielenhäiriötä, että haaveilisin vaikka Malediiveistä tai Kaliforniasta tai Malesiasta. Niiden sijaan haaveilen Patagonian eteläosista, Tulimaasta, Etelämantereesta, Grönlannista, Kanadasta, Pohjois-Norjasta ja Skotlannista (joka kyllä on melko etelässä). (Myönnän kyllä haaveilleeni myös Toscanasta ja Provencesta. Mutta aikuisiälle ehdittyäni olen haaveillut niistä vain viileään vuodenaikaan.)

Muutama vuosi sitten olisin kirkkain silmin ja hymyssä suin valinnut kävelysääksi mieluummin -30C pakkasta kuin +30C lämpöä. Nykyään fysiikkani ei ihan siedä enää pakkasta kuten ennen, eli en lähtisi 30 asteen pakkasessa kävelylle, mutta noin ylipäätään pakkanen on jees. Verrattuna tähän... Miksi tätä nyt kutsuisi? En ole kertaakaan katsonut sääkartasta tai lukenut tai kuullut, että mistä tämä tulee. Mutta joku kolkka maailmasta nyt kuitenkin lähettää palavan lämpimiä terveisiä.

Koen oikeudekseni valittaa tästä säästä, koska en valita kesäisin huonosta säästä enkä talvisin pakkasesta. Minulle kaikki muut säät on okei paitsi loputon vesisade talvella ja helle kesällä. 

Minun mielestäni täydellinen kesäpäivä on sellainen että sinisellä taivaalla on kumpupilviä, jostakin puhaltaa kiva tuulenvire ja mittari näyttää auringossa 20 astetta.

Minun mielestäni pahin loukkaus, minkä sää voi vasten kasvoja heittää, on tällainen loputon näännyttävä klaustrofobiaa aiheuttava hapeton tukaluus. 

Vuodesta toiseen törmään ajatusmalliin, että helteestä valittajat ovat ilonpilaajia. Ehkä sitten olemme! Keskimäärin yritän kyllä olla pilaamatta toisten iloa ja kitisen helteestä niille, jotka jakavat näkemykseni. Ja yritän iloita heidän puolestaan (kuten mieheni!), jotka nauttivat paahteesta ja muuttuvat vikkeliksi ja onnellisiksi, kun aurinko posottaa kaikkeuden kappaleiksi. Mutta nyt ei kyllä oikein enää suju toisten puolesta iloitseminen. Sen sijaan häkellyn joka kerta, kun näen todistusaineistoa siitä, miten normaalisti monet elävät. Niin kuin että ihmisiä kulkee kadulla iloisesti jutellen ja ihan hyväntuulisen näköisenä. Monet ajavat polkupyörällä. HYVÄNEN AIKA. Jotkut pitää MUSTIA pitkähihaisia paitoja ja farkkuja! 

Kauheasti kuitenkaan en näe todistusaineistoa ihmisten normaalielosta, sillä olen vain sisällä, verhot kiinni. (Mitä nyt lääkärissä tuli käytyä. Ja joskus kello 21 jälkeen sitä voi mennä pihaan lukemaan tai syömään iltapalaa.) Olohuoneemme on muuttunut jonkinlaiseksi kenttäsairaalaksi. Patjat lattialla ja patjojen vieressä tarjottimia, vesikannu ja kuppeja, märkiä rättejä, sipsiä, salmiakkia, kirjoja, läppäri, kännykän laturit ja suihkupullo. Tuuletin hurisee vuorokauden ympäri, ja tänään olen kerännyt sen eteen pakastimesta kylmäkalleja, sillä nyt sisäilma alkaa olla niin paksua, että sitä pitäisi hengittää jonkinlaisten letkujen kautta. (Sisällä on kuitenkin edelleen klo 10 - 21 viileämpi kuin ulkona, ja kun ulkonakin ilma vain seisoo, paras vain maata täällä tuulettimen vieressä.) Päivät kuluu mietiskellessä, että josko nyt menisi taas suihkuun ja josko joisi taas vähän suolavettä, kun kinttu kramppaa, ja olisiko sitä nyt vain alusvaatteisillaan vai pukisiko päälle märän paidan ja pistäisikö märän rätin niskaan, vatsalle vai säärille ja pitäisikö kumminkin tunkea suuhun jotakin ruokaa ja miten suurin osa maapallon ihmisistä pysyy hengissä (kun suurin osa asuu kuitenkin aika kuumissa paikoissa). Olen kyllä myös lukenut.

Täällä on aikalailla kaikki selviytymiskonstit käytössä. Ne toimivat sikäli, että olen vielä hengissä.

Miten te vietätte hellettä? Lomalaisista osa varmaan on nyt iloisena kylpemässä jossakin järvessä tai  meressä. Töissä olevilla on varmaan nyt ihan karmivan raskasta, jos työpaikalla ei pelaa ilmastointi ja jos kotonakin on yöt kuumat!

Nuketkin alkoivat olla niin tuskissaan, että piti riisua ne alusvaatteisilleen. Mielikuvitusmatkailu eteläisimpään etelään ja pohjoisimpaan pohjoiseen helppaa vähän.

Viime viikolla parina päivänä sain viilennystä mielikuvista, kun väsäsin tätä. (Kuten sanoin, kaikki selviytymiskonstit on käytössä.)

Kuninkaallinen hääteema jatkuu: suuri hääpukuvertailu

Koen velvollisuudekseni jakaa seuraavan informaation kanssanne! Homman nimi näet on, että englanninkielisissä lehdissä on ollut asiantuntevia juttuja otsikolla "mitä eroa on prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvuissa". Koska en ole huomannut vastaavia juttuja suomeksi, sain sydämelleni kirjoittaa aiheesta blogiin. Joten:

Miten prinsessa Dianan ja herttuatar Meghanin hääpuvut eroavat toisistaan?

Voisi luulla, että kuva puhuu puolestaan. Mutta varmuuden vuoksi olen tehnyt teitä Sinihanhen lukijoita varten upean demonstraation aiheesta (englanninkielisten juttujen inspiroimana):

Eikö tunnukin hyvältä, että joku kertoi, miten nämä kaksi hääpukua eroavat toisistaan!

Näytin tätä hääpukupiirrostani (ilman tekstejä) miehelleni ja kysyin, että tunnistaako hän mitä kuva esittää. Mieheni oli kartalla, että kuninkaallisia hääpukuja. Sitten hän osoitti Dianan (vasemmanpuoleinen) pukua ja kysyi, että eikö tämä tyyppi mennytkin nyt naimisiin viikonloppuna. Minä puhahdin, että ei vaan tämä oikeanpuoleinen, että tuo vasemmanpuoleinen on Dianan hääpuku, kai sinä nyt Dianan  hääpuvun tunnistat. Johon mieheni, että miten hän nyt sellaisen voisi tunnistaa. (Vielä ennen keskusteluamme olin kuvitellut, että kyllä kaikki nyt Dianan hääpuvun tunnistaa. Ilmiselvästi ei.)

Seuraavaksi selitin miehelleni, että englanninkielisissä lehdissä (netissä) on ollut juttuja, jotka on otsikoitu että miten nämä kaksi asua eroavat toisistaan, ja sitten on ollut ihan demonstroiva kuvitus ohessa. Mieheni purskahti nauruun ja totesi, että siinä on yhtä osuva idea jutulle kuin olisi kysyä, että miten Paavo Ruotsalaisen ja Benny Hinnin teologia eroavat toisistaan. (Esimerkki ei ehkä aukea teologiasta ei-kiinnostuneille. Mutta tiivistetysti: Paavo Ruotsalainen oli vaatimaton maanmatonen armonkerjäläinen, Benny Hinn on amerikkalainen suhkukoneella lentävä menestysteologi.) (Hmmm... teologiasta ei-kiinnostuneet ehkä eivät tiedä mitä on menestysteologia tai mitä tarkoittaa Paavo Ruotsalaisen armonkerjäläisyys.)

No. Siis. Tietysti hääpukuvertailut on elämän suola. Mutta otsikointi on vähän pielessä, jos kysytään, että mitä eroa näillä kahdella puvulla on. Parempi olisi ehkä kysyä, jos jotakin pitää kysyä, että mitä yhteistä näillä kahdella puvulla on:

Itse asiassa parempi journalistinen idea olisi vain kuvailla oheisia pukuja. Ja laittaa niistä mahdollisimman paljon kuvia. 

Mikä muuten teistä on viehättävin tai unohtumattomin kuninkaallisen morsiamen hääpuku?

Kuninkaallista häähumua ja pilvin pimein morsiusneitoja

Neitokaiseni ottavat ilon irti kuninkaallisista häistä. He kiristivät minut kaivamaan ykköspitsini jotta he voisivat kuorruttaa niillä itsensä. He kun haluavat olla tänään morsiusneitoja. (Huom! Heidän mielestään huntu on myös morsiusneitojen etuoikeus.) 

No. Minä annoin heidän kuorruttaa itsensä:

Lopulta kuitenkin sovimme, että vähän autan heitä, että saadaan pitsit riittämään kaikille. Tässä liuta kuvia lopputuloksesta.

Sigridissä on ylevän levollista tyyliä.

 Anna ei suostunut luopumaan pitsimetreistään.

 Esteristä kuoriutui viktoriaanishenkinen morsiusneito.

 Roísínin hiuslaitteessa on glamouria.

Evangelinessä on 1800-luvun alun herkkyyttä.

(Vähän raikastetta.)

Tämä on vähän melkein tökeröä, mutta kysynpä silti! Kenen asu heistä on suosikkisi? En kysy, että kuka heistä on suosikkisi, sillä he kaikki tietysti ovat nuppusia!

Majanrakennuspuuhia (minimittakaavassa)

He ovat valinneet itselleen erinomaiset majanrakennusasut (vaaleanpunainen villapipo ja ihastuttava villatakki ovat ystäväni käsialaa), mikäli majanrakennusasun erinomaisuus mitataan värikkyydessä:

Nilkat pitää pitää lämpiminä näin petollisten kevätsäiden aikana:

Kun asut oli hyviksi todettu ja retkikassi pakattu, oli aika etsiä koirankakaton paikka majaa varten ja rakentaa se. Sitten oli vuorossa majan koristelu (kulahtaneilla) vappupalloilla ja kevätkukkasilla. Koristelun jälkeen majassa oli mukava viettää tupaantuliaisia keskipäiväteen merkeissä. 

 

 Kyllä on tyytyväisen näköiset majanrakentajat!

Suorastaan muikeana ovat.
 

 Kettu auttoi teen kattamisessa.

Anna oli ilmapallovastaava, joten hän kävi jatkuvasti tarkastamassa, että ne ovat hyvin kiinni.

Tässä leikitään Hermione Grangeria. Tulejo teekannu, kuuluu loitsu! Mutta kun lohikäärmeensydänjuurinen taikasauva unohtui kotiin, ei teekannu tullut.

Hauskaa kuningas Aragornin kruunajaispäivää!

Ja hauskaa vappua myös!

Teellä värjäämistä ja viilalla hinkkaamista, osa 1: Tuhkimo-rääsyjen paita

Satujen rääsyiset prinsessat on yksi romanttisimmista jutuista. Sen vuoksi oletettavasti olen lapsesta saakka piirtänyt rääsyisiä prinsessoja vähintään yhtä paljon kuin tanssiaisasuisia prinsessoja. Rääsyjen kuningatar on tietysti Tuhkimo. Niin kauan kuin olen ymmärtänyt, että ihminen voi itse ommella nukelle vaatteita, olen miettinyt Tuhkimon rääsyjen ompelua. Kerran jo ompelinkin: pikkusiskon barbille vanhoista pellavahousuistani väsäsin paikkaiset rääsyt. Ja nyt heti jo viisitoista vuotta myöhemmin olen tekemässä seuraavia rääsyjä!

Ensimmäiseksi tietysti piti piirtää rääsy-Tuhkimo. Koskaan ei saa jättää väliin mahdollisuutta piirtää rääsy-Tuhkimo! Se on sääntö! (Pitää käyttää myös kaikki mahdollisuudet piirtää tanssiais-Tuhkimo.) Kaivoin jo piirtämisvaiheessa kangasvarastoni esiin ja mietin, mitä niistä käyttäisin. Lisäksi tietysti mietin, mitä aikakautta Tuhkimo edustaisi. Päädyin 1700-lukuun (höystettynä satuvivahtein).

Sen jälkeen oli aika keitellä liemiä. Värjäsin teellä koetilkkuja. (Esanssinen inhokkiteeni pääsi hyvään käyttöön.)

Seuraavaksi vuorossa oli Tuhkimon värittäminen. Bonuksena pientä skräppäämistä. Sainpa testitilkut talteen! Ennen vihkoon liimaamista ne olivat jo viisi kertaa hukassa. (Tässä linkki Instagramiin, josta löytyy kuva koko skräppiaukeamasta. Kokonaisuudessaan kuvaan sisältyy toinenkin Tuhkimo sekä pari pulmallista kissaa.) 

Sitten vuorossa oli perusteellinen flunssa. Ei kuvia siitä, mutta voitte visualisoida mielessänne nenäliinapakkauksia, kurkkupastillirasioita, Burana-purkin, nenähuuhtelukannun, sitruunaa, inkivääriä ja kiehuvan kuumia juomia, inhaloitavan kortisonipatruunan, antibioottipakkauksen, vaseliinia, valtavan tyynypinon sängyssä, sinkkitablettipurkin, nenäsuihkeen ja olisiko siinä jo kaikki. (No ei edes ole.)

Heti kun bakteerit ja virukset vilkuttelivat hyvästejään, minä palasin Tuhkimon rääsyjen kimppuun. Tässä värjääntyy puuvillabatisti Tuhkimon paitaa varten.

Tässä on meneillään lisävärjäys. Tein teepussilla tahroja hihansuihin ja vähän muuallekin. Samalla hinssasin hiekkapaperilla ja viilalla ohentumia kyynärpäihin ja takamukseen ja muihin sellaisiin kohtiin, joihin kuvittelen ensimmäiseksi tulevan kulumia (esim. liivin ja hameen vyötärön hiertämiä).

Tässä on paitapyykkäys numero mones. Pesin kankaan jo ensimmäisen värjäyksen jälkeen kunnolla. Lisätahroittamisen jälkeen pesin sen vielä kolmesti. Olisi katastrofi, jos Tuhkimon asusta irtoaisi väriä nukkeen tai toisiin nukenvaatteisiin! (Tämä nukenpaidan pyykkäys oli hirveän tyydyttävää puuhaa. Kivointa ehkä koko paidan tekemisessä! Olisipa kaikki muu pyykkäys yhtä hauskaa!)

Kuvassa nähtävissä nukenvaateompelijan perinteiset ystävät hiekkapaperi ja viila :D Kaikki peseminen ja Marseille-saippuan vaahdottaminen oli vallan tehokasta. Kangas pehmeni entisestään. Toisaalta teetahratkin liukenivat lähes olemattomiin. Mutta kuten näkyy, paitakankaan yleisilme on kyllä aika kaukana puhtaasta silitetystä batistista. Tuo viikattu kangas paidan alla siis on samaa batistia kuin mistä paita on ommeltu.

Tämä lähikuva näyttää, että kyllä rääsypaitaan jäi kaikista pesuista huolimatta väriä (pohjimmaisena puhdas kangas). Ilman kontrastikangasta Tuhkimon paita kuitenkin näyttää lähinnä vain tasaisen harmaahkolta (kuten seuraavasta kuvasta näkyy).

Tällainen lopputulos. Pistän parempia kuvia joskus kun on muutakin asua jo valmiina. Mutta tästä näkyy jo yleisilme. Paikat kyynärpäissä. Toisella puolella kaksi paikkaa, joista alempi on värjätty tummemmaksi. Toisella puolella yksi isompi, joka on tuore paikka ja sen vuoksi puhtaanvalkoinen.

Kun Tuhkimon rääsy-paitaa vertaa renessanssihenkisen Tuhkimo-asun (Disney-vivahtein) paitaan, näyttää rääsypaita oikeasti aika säälittävältä. Kun esittelin näitä miehelleni, hän huudahti säälivällä äänellä ja päivitteli, että onko tämä nyt reilua Tuhkimo-parkaa kohtaan. Minä muistutin häntä, että Tuhkimolla on luvassa kuitenkin valoista tulevaisuus. Haltijatarkummi ja kaikkea. Muistutus onneksi rauhoitti mieheni huolen!